4–6 karitsanpotkaa (1 iso potka ruokailijaa kohti)
20 valkosipulinkynttä
2 tl suolaa
1 rkl kuivattua rosmariinia
1 rkl savustettua paprikajauhetta
pari laakerinlehteä
2 tl rouhittua mustapippuria
4 dl vasikanlientä fondista
2 dl punaviiniä
4 Roscoff-sipulia
1 prk kuorittuja kirsikkatomaatteja
grillattuja paprikoita (esim. Stockmann Delicatess)
1 appelsiinin kuori ja mehu
sahramia

  1. Laita uuni lämpiämään 140 asteeseen.
  2. Murskaa puolet valkosipulinkynsistä suolan ja rosmariinin kera morttelissa. Lisää pippuri ja savustettu paprikajauhe. Hiero maustetta potkien pintaan. Laita uunivuokaan tai isoon pataan. Nosta kahdeksi tunniksi uuniin.
  3. Lisää kuumennettu vasikanliemi ja punaviini. Valele.
  4. Kuori sipulit ja leikkaa lohkoiksi. Kuullota sipuli ja jäljellä olevat murskatut valkosipulit kasarissa, lisää joukkoon tomaatit, paprika, appelsiinikuori ja mehu sekä sahrami ja kaada potkien joukkoon kun paistamisen aloituksesta on kulunut kolme tuntia.
  5. Valele potkia liemellä. Mikäli neste haihtuu kokonaan, lisää vettä ja punaviiniä sen verran että saat kosteutta valelemiseen.
  6. Kypsät potkat ovat niin mureita, että luu on aivan irtonainen. Kypsennysaika on noin 4–5 tuntia. Tarjoa lisäkkeeksi haudutettuja linssejä tai härkäpapuja ja makean suolaista mausteista chutneya.

Potkien valmistus kestää pitkään, joten ruokaa kannattaa valmistaa suurempi erä kerralla. Se vain paranee uudelleen lämmityksestä.