n. 600 g Benella-kirjolohta
2 rkl Stockmann Delicatess -pestoa

  1. Aseta kirjolohi uunivuokaan /pellille. Levitä pestoa pintaan ja paista 175 asteisessa uunissa 12–15 minuuttia.

Avokado-lehtikaalisalaatti:

10 dl silputtua kaalia
2 avokadoa
½ punainen chili
½–1 sitruunan mehu
1 prk voipapuja
½ dl saksanpähkinöitä
suolaa, pippuria

  1. Leikkaa kaalista puinen keskiruoto pois. Silppua ohuiksi suikaleiksi. Halkaise chili pituussuunnassa, poista siemenet ja hienonna.
  2. Painele avokado kulhon pohjalle. Purista sitruuna joukkoon. Lisää chilisilppu ja mausta suolalla ja pippurilla. Avokadokastike saa maistua reilusti sitruunalle.
  3. Käännä kaali joukkoon niin, että kaalit maustuvat kauttaaltaan.
  4. Koristele saksanpähkinöillä.

Kirjolohi on erityisen hyvä rasvahappojen ja D-vitamiinin lähde. Lehtikaali puolestaan on todellinen voimavihannes täynnä C-vita­miinia, rautaa ja kalsiumia.