Herkkutarinat  — 24.11.2016

Viinilasit

Viininautinto muodostuu näkö-, tuoksu- ja makukokemusten kokonaisuudesta. Viinilasi vaikuttaa olennaisesti viinin aistimiseen, ja siksi sillä on yllättävän suuri rooli siinä, minkälaiseksi nautinto muodostuu.

Erilaisiin viinilaseihin saisi kulutettua omaisuuden, mutta hyvillä peruslaseilla pärjää jo pitkälle ja vaihtoehtoja löytyy monissa hintaluokissa. Käsin puhalletut kristallilasit esimerkiksi ovat kalliimpia ja myös vaikeampia hoitaa, kuin koneellisesti valmistetut lasit. Yksi ominaisuus on kuitenkin kiistaton: muovi ei tee oikeutta viinille.

Minkälainen on hyvä viinilasi?

  • Paras viinilasi on väriltään kirkas, ohutseinäinen, ohutreunainen, sileäpintainen, jalallinen ja tarpeeksi tilava.
  • Nykyisin suositaan ylöspäin suippenevia laseja. Valko- ja punaviinilaseissa suositaan myös entistä suurempia kokoja. Konjakki, calvados ja viski tarjotaan mieluiten pienehköstä, tulppaanimaisesta lasista.
  • Kirkkaassa lasissa voi tarkastella viinin väriä ja kuohuviinin kuplia. Sen läpi voi myös nähdä mahdollisesti viiniin eksyneet korkinpalaset.
  • Tilavapesäinen lasi antaa mahdollisuuden pyöritellä viiniä lasissa ja suippeneva lasi kerää viinin tuoksun paremmin nuuhkittavaksi. Kuohuviiniä, eikä etenkään samppanjaa, kannata kuitenkaan kovasti pyöritellä, jotteivat kuplat häviä.
  • Jalka lasissa on kiinnipitämistä varten. Jos tartut kiinni lasin pesästä (niin kuin usein teemme!), viini lämpenee helpommin ja lasiin jää sormenjälkiä.
  • Mitä ohuempi, ja tasaisempi lasin suu on, sitä miellyttävämmältä se tuntuu huulilla viiniä nautittaessa.

Viinilasien pesu ja säilytys:

  • Sirot ja pitkäjalkaiset lasit, ja muut ohuet, suuret viinilasit, on pestävä käsin kuumalla vedellä tai väljästi pesukoneessa.
  • Puhdistusaineita ei suositella, mutta joskus niitä voi tarvita esimerkiksi lasin reunaan jääneen huulipunan poistamiseksi.
  • Lasien kuivaamiseen tarvitset nukkaamattoman, pellavasta tai puuvillasta valmistetun liinan. Nykyisin saa myös tehokkaita mikrokuituliinoja, joita voi käyttää myös lasien pyyhkimiseen niitä pöytään katettaessa.
  • Säilytä lasit suljetussa kaapissa mieluiten pesä alaspäin. Tarkista aina lasien kunto ennen tarjoilua.

Peruslasisto

  • Peruskäyttöön riittää lasi kuohuviinille, punaviinille/valkoviinille ja jälkiruokaviinille.
  • Valkoviinilasi on yleensä pienempi kuin punaviinilasi, mutta samaa lasia voi käyttää kummallekin.
  • Lasien koot vaihtelevat valmistajasta riippuen. Jotkut valmistajat tarjoavat myös oman lasivaihtoehdon useille eri rypälelajikkeille, ja eri alkoholijuomille.

Perusviinilasit (koot ovat suuntaa antavia)

  • Kuohuviinilasi – 12–18 cl
  • Valkoviinilasi (myös roseelle) – 20 cl
  • Punaviinilasi – 26 cl
  • Jälkiruokaviinilasi (liköörille ja väkeville viineille) – 12 cl

Muut lasit

  • Olutlasi – 35 cl
  • Snapsilasi ryypylle ja shoteille – 4–8 cl
  • Grogilasi, long drink – lasi pitkille juomille – 22–30 cl
  • On the rocks – tai old fashioned – lasi mm. viskille – 22 cl
  • Cocktail-lasi lyhyille juomasekoituksille – 14 cl
  • Konjakki- eli aromilasi (konjakille, calvadosille) – 20–35 cl