Herkku-yhteistyö  — 27.9.2017

Vähennä suolaa mausta tinkimättä

Tiesitkö, että Valio Oivariini® levitteestä, Valio Polar® 15 % ja Valio Oltermanni® juustoista löytyy nyt vähempisuolaiset versiot? Valio ValSa® maitosuolan ansiosta niiden maku on yhtä herkullinen kuin ennenkin, vaikka tuotteissa on suolaa 30–50 % tavallista vähemmän.

Maukasta vähemmällä suolalla

Vähempisuolaisen tuotteen valitsemisen ei tarvitse tarkoittaa hyvästä mausta tinkimistä. Valio ValSa® maitosuolaa sisältäviä juustoja ja levitteitä kehitettäessä päätavoitteena on ollut tuttujen makujen säilyminen ennallaan suolan vähentämisestä huolimatta.

Hyvän maun lisäksi ennallaan ovat myös monipuoliset käyttömahdollisuudet. Vähempisuolaiset Valio Polar® ja Valio Oltermanni® maistuvat paitsi leivän päällä, myös esimerkiksi salaateissa tai uuniruoissa. Vähemmän suolaa sisältävät Valio Oivariini® levitteet sopivat leivän päälle ja leivontaan.

Maitosuola, mitä se oikein on?

Tavallinen ruokasuola on lähes kokonaan natriumkloridia eli natriumin ja kloridin yhdistettä. Ihminen tarvitsee natriumia esimerkiksi elimistön nestetasapainon säätelyyn, mutta suurin osa aikuisista ja lapsista syö liikaa suolaa. Ylimääräinen natrium kohottaa verenpainetta.

 

Valion kehittämässä Valio ValSa® maitosuolassa on lähes 80 % vähemmän natriumia kuin tavallisessa ruokasuolassa. Maitosuola koostuu maidon omista mineraaleista, pääosin suolaiselta maistuvasta kaliumista, ja siinä on luonnostaan myös jodia.

– Hyvänmakuisten tuotteiden valmistaminen maitosuolaa hyödyntämällä ei ole ollut helppo tehtävä, vaan se on vaatinut tuotekehittäjiltämme innovatiivisuutta ja tarkkaa reseptioptimointia. Patentoidun Valio ValSa® innovaation ydin piilee siinä, miten maitosuola ja esimerkiksi juuston maku saadaan pelaamaan täydellisesti yhteen, Valion tuotekehityksestä ja tuoteryhmistä vastaava johtaja Tuomas Salusjärvi kertoo.

Syötkö liikaa suolaa?        

Suurin osa suomalaisista syö liikaa suolaa. Finravinto 2012 -tutkimuksen mukaan suomalaisten miesten päivittäinen ruokavalio sisältää suolaa keskimäärin 8,9 grammaa ja naisten 6,5 grammaa. Suositus on 5 grammaa päivässä.

Valitsemalla Valio ValSa® maitosuolaa sisältäviä tuotteita voit vähentää syömäsi suolan määrää. Tutustu Valio ValSa® tuotteistoon tarkemmin Valion nettisivuilla. https://www.valio.fi/tuotteet/artikkeli/valio-valsa—vahemman-suolaa-sama-erinomainen-maku/#